torstai 13. joulukuuta 2012

Kukkaharjoittelua

Viikonloppuna on sukulaisellani isot synttärijuhlat ja minä saan itseoikeutetusti tehdä kakut 90 vieraalle. Apua! Kukat ovat itsestäänselvä koristelu tuleviin kakkuihin ja ajattelin valkoisten sopivan parhaiten, sillä kakkuihin tulee suklaa päälle. Koska ihan tarkkaa ajatusta koristelusta ei ole vielä itsellänikään, tein kukkasia useampaa sorttia.



Orkideoita vielä kuivumassa

                                                                            Liljoja

Tein kukat valkoisesta sokerimassasta ja sipaisin niihin tumman kaakaojauheen ja kultaisen kimallejauheen sekoitusta. Heteet on riisinuudelia, joiden päät on kastettu mustaan pikeeriin. Terälehdet liimasin toisiinsa pikeerillä. Näiden lisäksi tein tuoksuherneen kukkia "täytekukiksi", jos johonkin kohtaan sattuisi jäämään pienen kukkasen mentävä aukko ;) saa nähdä, mitä näistä saa aikaan! Peukut pystyyn!

X-mas DIY

...kun jollakin on aivan liikaa vapaa-aikaa! On aikaa selailla ihanaa Pinterestiä ja etsiä ideoita, joihin oma mielikuvitus ei ikinä riittäisi. On aikaa penkoa kaapeista kankaanjämiä ja ommella ne uuteen uskoon. On aikaa tehtailla jouluisia kransseja! Viime vuodet ovat menneet niin tiiviisti työn parissa, että on suorastaan uskomattoman ihananmahtavaa, että kerrankin on aikaa laittaa joulua oikein kunnolla ja ajan kanssa. Kyllä, tunnustan olevani jouluihminen, henkeen ja vereen! Ensimmäiset joululaulut saavat aina liikutuksen kyyneleet silmiin, glögi on vuosi vuodelta parempaa ja hedelmäkoriin eksyy makeat mandariinit ha syvänpunaiset jouluomenat (joita kukaan ei syö, mutta niitä vaan PITÄÄ olla jouluna).

Ensimmäinen projekti oli torkkupeitto sohvalle. Uhriksi päätyivät kaksi vanhaa lakanaa ja kaksi vielä vanhempaa verhoa. 
Vähän jouluväriä, punaista sitten kuitenkin, ruokailutilaan takan eteen :) Kaverina  kahvisäkeistä tehdyt tyynyt, Tiimarin tyynyt ja kirpparilöytöinä kaksi pitsityynyä, hurjaan 2 euron hintaan!

Makuuhuoneen seinälle pääsi musta höyhenkranssi. Kiepautin vanhan höyhenboan sanomalehtirenkaan ympärille ja liimasin muutaman hopeisen kuusenkoristeen kaveriksi.


Jessus, joskus nuo boat ovat olleet muotia! Aika paljon saisi maksaa, että nykyään kehtaisin tuollainen päällä liikkua :D


Eteisen seinän havukranssi. Kranssin löysin varastosta ja nakkasin siihen sekalaisia kuusenkoristeita ja jouluvalot

Kuusenalusmatto vielä'odottaa valmistumistaan



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Dreaming of a white and silver xmas


Meillä punainen ja kulta ovat perinteisesti olleet hallitsevat värit jouluna. Tänä vuonna, varmaankin johtuen lumenpuutteesta, päätin, että tällä kertaa joulu on hopea-valkoinen :) Sitten vaan kaappien kätköistä penkomaan kaikki mahdollinen hopean ja valkoisen sävyissä!

Ruokapöydälle pistin ikivanhoja palapeilin palasia.  Lisäksi pari tuikkukippoa, valkoisia oksia maljakkoon ja lasisia karamelleja ja, ja, ja... Aina menee överiksi :D




Viinilaseihin kätketyt kukkaset





Ikkunaan ripustin hopeiseksi maalattuja palloja, Isot pallot olivat alunperin kultaisia, mutta kaapissa sattui olemaan hopean sprayvärin jämät...


Joulunodotus"kuusi" =)



lauantai 1. joulukuuta 2012

HBD, little bro!

Pikkuveljeni täytti viime viikolla 25. Järkyttävää! Järkyttävää ensinnäkin siksi, että minulle hän on aina PIKKUveli, eikä mikään iso ukonkölli ja toisekseen, huomaa, kuinka vanha jo itse on ;) Velun toiveena oli hevihenkinen suklaakakku. Ilmassa lenteli ideoita pääkalloista, liekeistä ja Alexi Laihon kitarasta, mutta koska kakku oli todella pieni ja käytettävissä olevat koristeluvälineet erittäin rajalliset, päädyin hieman...hmmm. not-so-heavyyn ratkaisuun :)


Päällinen on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta, mustat nauhat marsipaania.




Ja kakkukimalletta, sitä pitää olla aina! ;)

Pohjan tein vakkarisuklaapohjan ohjeella, tämä kakku 2 munan vuokaan ja lisäksi tuli n. 4 munan pohja, josta tein sitten poikani synttäreille kakun. Kummassakin kakussa on kolme välilä, joissa vuorotellen pelkkää kermaa ja kaakaolla ja tomusokerilla maustettua kermaa. Todella yksinkertaista ja mielettömän hyvää! Lisäksi leikkauspinta näyttää kivan raidalliselta :) 


Pojan kakussa koristelu on vähän hutasemalla tehty, alunperin ei ollut tarkoitus tehdä kakkua ollenkaan, vaan pysyä ihan jäätelölinjalla. Kuorrutus on ganachea (200 g suklaa, 1 dl kermaa). Koristeena valkosuklaaspritsaukset ja kimalletta ;)

Onnittelut velulle ja Luikerolle vielä tätäkin kautta <3



maanantai 26. marraskuuta 2012

Lempeän tulinen tai kurkkua polttava tomaattikeitto


Niin hyvää ja helppoa arkiruokaa! Teen monesti itselleni kasvisruokaa, koska olen perheestä ainoa, joka ei syö lihaa. Tämä keitto tulee nopeasti ja vähällä vaivalla, satsista tulee pari mukavankokoista annosta.






2 normikokoista porkkanaa
1 sipuli
valkosipulia
kuivattua timjamia
1 prk tomaattimurskaa
mustapippuria
suolaa
chilikastiketta

ranskankermaa

Kuullota pilkotut porkkanat ja sipuli. Kun ne ovat hieman pehmenneet, lisää muut aineet ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Soseuta keitto ja tarkasta maku. Itse olen viskellyt mausteita maun mukaan, joten niihin en osaa takkoja määriä sanoa. Viimeksi lurahti chiliä sen verran, että nenä vuosi koko ruokailun ajan :)


Tarjoile ranskankerman kanssa! Pehmentää ihanasti keiton makua!


Oli hyvää :) (Ja varmaan puoli purkkia ranskankermaa meni kerralla. Olenkin miettinyt, että jos jossain asiassa olen hyvä, se on terveellisen ruoan tekeminen epäterveelliseksi)

torstai 22. marraskuuta 2012

Hauki on kala, hauki on kala...

Tai meilläpäin se oli pöytä on pöytä ja Jaakko on Jaakko. Terveisiä vaan kaikille Hytykän äikäntunneilla olleille ;)

pitemmittä puheitta, sain tehtäväkseni hauenmuotoisen kakun. Pelottavan hauen 6-vuotiaalle pojanviikarille. En ole mikään kala-asiantuntija, mutta pikaisella googlettamisella mallin löysi. 
Sisus mansikkakakkua ja päällinen marsipaania, pinnalla vielä suihkaus kimallesprayta. Vesi on värjättyä kermavaahtoa.

On muuten tosi näppärää väsätä pahvista, foliosta ja kelmusta tuommoinen alusta, ei tarvitse enää nostella kakkua erilliselle kakkulautaselle, aika moni sitä nimittäin kammoaa =)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ristiäiskakkuja arkistojen kätköistä

Hempeää miehen siskon vauvalle <3 Onnea nimestä, pikkuprinsessa Ruut!




Kakun sisällä vadelmamoussea, kuorrute värjättyä vispikermaa ja pursotukset pyöreällä tyllalla. Päälinen sokerimassalaatta, johon tussilla kirjoitettu teksti ja koristegeelillä spritsatut kuviot. Lilja myös sokerimassaa.



Arttu Elmerin kakku 


Koristelu sokerimassaa, ruudulliset kohdat syötävää kakkukuvaa

torstai 15. marraskuuta 2012

It's cookietime!

Lapset saivat leipoa äitin apuna viikonloppuna cookieita. Ohjeen alkuperästä ei ole sen tarkempaa tietoa, kuin että poikani oli sen koulusta saanut? Mutta oli oikein toimiva ohje ja cookiet häipyivät melko vilkkaasti muksujen suuhun, osa sentään saatiin säästettyä isällekin :)


Vanhempi muksu askarteli rasian, pienempi kortin <3



Kaura-rusinacookiet jäi äitin syötäväksi, nam! ;)


 Suklaacookiet

100 g pehmeää voita
0,75 dl sokeria
1 kananmuna
0,75 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl rouhittua suklaata tai 0,5 dl kaurahiutaleita ja 1 dl rusinoita

Vaahdota voi ja sokeri, lisää huoneenlämpöinen kananmuna. Lisää kuivat aineet ja lopuksi suklaa tai rusinat. Muotoile taikina pötköksi leivinpaperin sisälle ja nosta jääkaappiin tai pakastimeen kovettumaan. Jähmeästä taikinasta on helppo leikata veitsellä palasia ja nostella pellille paistoa varten. Jätä kekseille tilaa levitä. Paista 200 asteessa noin 10 min.
Nauti kylmän maidon kanssa!


Isälle, papalle, apelle...

Isänpäivätoivotukset vielä tätäkin kautta, ihan vain pikkuisen myöhässä!
Isälle ja appiukolle lähtivät samanlaiset kakut, omena-appelsiinikermakakut. Mukavan raikasta ja erilaista makua perinteisiin mansikka- ja vadelmakakkuihin verrattuna.


Koristeena valkosuklaaspritsaukset ja pikapikaruusut sokerimassasta


Täyte:
Omenahilloa pohjalle

n. 5 dl kermaa vaahdotettuna
1 prk appelsiinituorejuustoa
sokeria
1 fileoitu appelsiini (siis ilman kalvoja) paloina

Helppoa ja hyvää :)


Lasteni isä (ja rakas parempi puoliskoni) sai puolestaan suklaan ystävänä tietenkin siitä tehdyn kakun. Rumahan tuo on ku mikä, mutta maun puolesta ei ollut valittamista. Tomusokeri suli pohjan päälle ja ajatus paljaista reunoista ei ehkä ollutkaan mikään kuningasidea...
Pohjan tein eri tavalla kuin yleensä, tähän tulee sekä mantelimassaa, että -rouhetta. Täytteenä simppelisti banaaniviipaleita ja suklaakermaa.

                                                                Kaakaomantelipohja:


130 g mantelimassaa
7 keltuaista

0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl mantelirouhetta

50 g voita sulana

5 valkuaista
0,75 dl sokeria

Vaahdota ensin valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sen jälkeen vaahdota mantelimassa ja keltuaiset kuohkeaksi, tasaiseksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keltuaisvaahtoon vuorotellen voin kanssa ja lopuksi kääntele valkuaisvaahto sekaan. Kaada n. 22 cm vuokaan, jossa on leivinpaperi pohjalla. Paista 175 asteessa noin 45-50 min,

Suklaavaahto

2 dl vispikermaa vaahdotettuna
n. 100 g tummaa suklaata sulana

Sekoita keskenään :)
Tämä määrä riittää hyvin kakun kahteen väliin. Tuplaa annos, jos haluat käyttää sitä myös kuorrutukseen!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Isänpäiväkakkupohdintaa

Taas se aika vuodesta, kun iskee pienoinen paniikki kakkujen kanssa. Kun on isiä, pappoja, isäpuolia, lasten isä...Yksi toivoo sitä ja toinen tätä ja minä revin hiuksia päästä :D Helppoahan se olisi, jos kaikki tykkäisivät samasta, niin menisi näppärästi linjatyönä kaikki kakut kerralla, mutta toisaalta on mukavaa päästä tekemään erilaisia luomuksia kaikille makunsa mukaan. Luultavasti suklaavoittoisella linjalla mennään suurimmaksi osaksi, appiukolle jotain raikasta. Appelsiinia kenties? Appelsiinimoussea ja valkosuklaata? Sounds like a plan!



Viime vuonna mentiin tällä ;) Tänä vuonna en aio laittaa yhteenkään kakkuun marsipaania, kun jostain syystä kukaan ei siitä tykkää. Pyh! 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Vielä fiilistelyä viime vuodelta

Ja sitten lopetan nämä Halloweenhömpötykset (tältä vuodelta), lupaan!! Lasten pippaloita varten tein näitä


Marsipaania mahtoivat olla kaikki. 

Ja tuonne ne sitten päätyivät ;)

Sisuksiltaan silmäsoppa oli suklaakakkua Mariannevaahdolla, nam :P

Suklaapohja:

150 g tummaa, hyvää suklaata
150 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

5 kananmunan valkuaista
0,5 dl sokeria

5 kananmunan keltuaista
1,5 dl sokeria

Sulata kattilassa miedolla lämmöllä suklaa ja voi. Mittaa sillä aikaa jauhot ja leivinjauhe. Vaahdota valkuaiset ja sokeri löysäksi vaahdoksi, sen jälkeen keltuaiset ja sokeri, näin vispilöitä ei tarvitse pestä välillä. Sekoita sulanut suklaavoiseos keltuaisvaahtoon. Lisää seuraavaksi kuivat aineet ja viimeiseksi valkuaisvaahto, se kannattaa käännellä sekaan hellin ottein, jottei vaahto laskeudu. 
Kaada kakkumassa vuokaan, joka on halkaisijaltaan noin 26 cm. Vuokaa ei tarvitse voidella eikä jauhottaa, riittää, että pohjalla on leivinpaperia. Kakku kohoaa paremmin, kun se tarttuu vuoan reunoihin kiinni.. 
Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Pohja on kypsä, kun se ei pintaa kokeillessa hylly tai tikulla tökätessä siihen ei tartu taikinaa. Ei kannata paistaa liian kuivaksi!
Anna pohjan jäähtyä ja irroita se kiertämällä veitsellä vuoan reunan ja kakun välistä, kumoa pöydälle ja leikkaa kahteen tai kolmeen osaan.
                                                               
                                                                    Mariannevaahto

3 dl vispikermaa jämäkkänä vaahtona
1 pss Mariannerouhetta

Valmista täyte sekoittamalla ainekset yhteen, ei kaipaa sokeria! Tämä täyte kannattaa tehdä syömistä edeltävänä päivänä, jotta maku tasoittuu ja mariannet ei rutise hampaissa. Pohjiin voi sipaista vadelmamarmeladia, sopii oikein hyvin suklaan ja mintun kanssa yhteen. 
Yleensä en edes kostuta tätä pohjaa, niin mehevää se on!


tiistai 6. marraskuuta 2012

Juhlat pidetty, talo edelleen pystyssä, huraa!

Eli muksuilla oli lauantaina Halloweenjuhlat. Tarkoituksena oli, että kumpikin jälkikasvustamme saa kutsua kaksi kaveria. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nimittäin sanoa, että kymmenkunta poikaa riehumassa samassa paikassa samaan aikaan on aika...hmmmm... hurjahko kokemus. Loppujen lopuksi pelottavasti pukeutuneita ihmisentaimia meiltä löytyi reilusti toistakymmentä kappaletta. Fiksuimmat ihmiset ulkoistaa nämä lastenjuhlahommat esim. HopLoppiin ;) No, kunnialla kuitenkin selvittiin ja juhlat venyivät pitkälle iltaan, kukaan ei malttanut lähteä kotiin :) (tämä mamma oli kohtalaisen poikki juhlien jälkeen ja on varsin iloinen, että lapsista vain kaksi on omia :D )


Zombin sormia matkalla uuniin. Harmittavasti hieman levisivät uunissa,  seuraavaan satsiin lisäämme siis jauhoja. Eikö nämä olisi aika kivoja joulupöydässä? :D

Sormien ohje:

60 g pehmeää voita                              
1,2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
reilu 4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi, lisää muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat  aineet vuorotellen maidon kanssa. Muotoile taikinasta sormia ja paina kokonainen manteli kynneksi. Paista 
180 asteessa kunnes pinta saa väriä.
Arkku

devil

monsterit
Tänä vuonna en tehnyt kakkua ollenkaan sillä lapsilla se ei näytä koskaan menevän kaupaksi. Mieluummin napostelevat karkkeja ja sipsiä. Tässä aikaisemmin tekemiäni teemaan sopivia kakkuja


 Sormia, keksejä Lidlin valmisjauheesta, salmiakkimarenkikummituksia ja aavetikkareita. En kyllä ymmärrä, miksi menin noita valmisjauheita ostamaan. Itse aina suu vaahdossa vauhkoan muille, että ikinä ei pitäisi mitään teollista kakkaa syödä ja nyt näin sorruin. Ilmeisesti minulle voi myydä mitä vaan, kunhan paketin kyljessä mainitaan Halloween. Oli muuten pahoja keksejä =(
Mutta marengit olivat niiiiiin hyviä, että suurin osa katosi tekijän suuhun.


Salmiakkimarengit:

4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
pötkö Lakrisal -karkkeja murskattuna



Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi, lisää karkkimurska. Pursota tai nosta lusikalla nökkösiä pellille. Paista hieman reilussa sadassa asteessa noin tunteroinen. Kypsä marenki irtoaa helposti leivinpaperista.


Kengät päätyivät noidan jalkoihin :) Tarjottimella Lidlin jauheesta tehtyjä muffinsseja, hyi minua! Sen verran voin kyllä puolustukseksi sanoa, että paketissa olleet vuoat olivat älyttömän hyviä! Pysyivät mainiosti kuosissaan ilman muffinssipeltiä, eikä edes rasva tullut läpi,jee! Itse muffinssit olivat ihan ok makuisia, mutta kuorrute oli aika hirveää. No, ehkäpä minä tästä lähtien tajuan elää kuten opetan (paasaan). :)


Lopuksi vielä illan ehtoisa emäntä.  ;)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Happy Halloween!

Tänä vuonna meillä odotetaan Halloweenia enemmän kuin koskaan. Lapset ovat niin tärinöissään, että puheissa eivät ole vilahtaneet edes esikoisen lähestyvät synttärit tai jo kulman takana odottava joulu! Ja äiti taitaa olla vielä vähän enemmän innoissaan ;) Sisäinen gootti jaksaa aina riemuita kurpitsajuhlasta! Tällaisena vanhana luuskana kun ei kehtaa enää hipsutella noitavaatteissa ja korsetissa, Halloween on aina hyvä tekosyy siihen!

Viikonloppuna muksuilla on naamiaisjuhlat kavereilleen ja väsäsin kaikesta ylijäämäroinasta somistetta tunnelmaa tuomaan. Luuranko, epäonnistuneesti kuivatettuja appelsiinisiivuja (ei kannata laittaa uunia 200 asteeseen...), vaahteranlehtiä, kurpitsoja ja nauhanpätkiä, siitä on Halloweenkranssi tehty. Pohja löytyi kierrätyskeskuksesta huimaan 50 sentin hintaan :)






Myös seuraava projekti valmistuu... Saas nähä, mitä näistä tuleekaan! Vai raaskinko ollenkaan uhrata näitä somisteeksi, noista tuli paaaaaaljon suloisemmat kuin olisin edes haaveillut :)




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Valmistautumista...pikkuhiljaa...

Ensi viikolla meillä juhlitaan ja kovaa. Ja tietenkin juhlat vaativat valmistelua. Ehkä hieman kynsien pureskelua, hiusten repimistä, mutta ennen kaikkea mukavaa touhuamista. Koska juhlien teemana on, ylläripylläri, Halloween, tarvitsin jotain sopivaa kattaukseen. 




Tästä lähdetään: vanha kynttilänjalka, Uncle Ben´s -tölkki (ei muuten ole mainos ;)), vanha nuppi kaapin ovesta ja mustaa maalia. Ensimmäiseksi maalasin kynttilänjalan, nupin ja kannen mustaksi. Sai maalata lasimaalilla melko monta kertaa, että pinnasta tuli peittävä! Ehkä joku muu maali olisi ollut järkevämpi ratkaisu...
Maalin kuivuttua hain kaapista lempiaseeni, kuumaliimapyssyn! Pitäisi kaikilla olla yksi tällainen! Laiskana ompelijana olen jopa verhojen käänteitä sillä liimaillut... =) Toimii! No, tässä hommassa se ei ollut paras mahdollinen. Vetäisin liimaa useamman kerroksen kynttilänjalan päälle ja koska se kuivuu hirmunopeaa, kädet paniikista täristen koitin mallata purkkia siihen päälle. Menikö vinoon? Kyllä. Ja irtosi liiman kuivuttua. Tarvitsin siis jotain järeämpää.


Tämmöisen sain sitten käteeni. Ei mitään hajua, mitä tällä oikeasti tehdään, mutta kyllähän liimasi minun purkkiseni viimeisen päälle hyvin :) Jotain raksajuttua kai, minua vaan aina naurattaa tuo nimi, Sika :D





Aika komeita? Vielä jotkut hurjat etiketit, kummituksen kakkaa, zombin räkää ja muuta kivaa :D